Quantcast
Channel: Leijonat.fi - Leijonat.fi - Top 250
Viewing all articles
Browse latest Browse all 4267

U20: Nuorten Leijonien päävalmentaja Ahokas tyytyväinen MM-leirin antiin - "Sveitsi-voitosta positiivisia onnistumisia"

$
0
0
Päävalmentaja Jussi Ahokas.

Suomen Nuorten leijonien MM-kisoihin valmistautuva harjoitusryhmä on leireillyt USA:n Niagara Fallsissa viime lauantaista alkaen. Leirin johtavina ajatuksina on ollut yhdessä tekeminen, kansainvälinen pelitempo sekä pienen kaukalon pelikirjan päivittäminen.

Valmistautumisjakson ensimmäinen ottelu pelattiin keskiviikkona samalla paikkakunnalla leireillyttä  Sveitsin joukkuetta vastaan. Ottelun alkutahdit ensimmäisessä erässä määritti vahvasti esiintynyt Suomen joukkue, vahva luistelutempo ja aktiivinen häirintäpelaaminen aiheuttivat vastustajalle jatkuvasti pahoja kiekonmenetyksiä. Nuoret Leijonat pystyi luomaan hyvällä peli-ilmeellään useita hyviä maalipaikkoja, laukaukset suuntautuivat kuitenkin hieman ohi ja tolppiakin kolisteltiin.

Sveitsi onnistui harvoista paikoista huolimatta erän aikana maalinteossa kahdesti. Suomen kavennusmaalista vastasi Otto Koivula rebarista, pelattuaan maalinedustan vahvasti loppuun asti, syöttäjänä Aleksi heponiemi.

Koko ensimmäisen erän kuvaa parhaiten laukaukset maalia kohden FIN 13 / SUI 5, eli kokonaisuutena erä oli Leijonien selvää pelillistä hallintaa.

Toinen erä oli pelillisesti Leijonien sekavin, vaikka tuloksellisesti kaksi tehtyä maalia johdattivat joukkueen 3-2-johtoasemaan. Suomen joukkueen tasoittavassa maalissa kiekko siirrettiin laitojen kautta järkevästi eteenpäin ja maalin viimeisteli puolittaisesta läpiajosta ”kliinisesti” Kristian Vesalainen, syöttäjinä Eemeli Räsänen ja Rasmus Kupari.

Nuorten Leijonien johtomaalin 3-2 ”tulitti” maalin kattoon Sami Moilanen, Joona Koppasen vahvan esityön jälkeen.

Toisen erän pelirytmin katoamiseen vaikutti suurelta osalta huolimattomuus kiekkokontrollissa, varsinkin keskialueella ja hyökkäyssinisen tuntumassa. Tehtiin helpoista asioista vaikeita, hidastettiin peliä turhaan ja ajauduttiin kiekollisena ahtaisiin paikkoihin.

Toisen ja kolmannen erätauon aikana valmennus antoi selkokielisen palautteen pelille tärkeistä asioista ja kolmannessa erässä nähtiin jälleen energinen ja dynaaminen Leijonajoukkue. Leijonien neljännen ja samalla lopputuloksen varmistaneen 4-2-maalin ”tanssahteli” Kasper Kotkansalo hyvän ylösnousun ja maalilleajon jälkeen, syötön tarjoili Jere Innala.

Joukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas oli tyytyväinen joukkueen tähänastiseen toimintaan.

- Leiri on mennyt pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan ja yhdessä ollaan vahvistettu joukkueen identiteettiä ja selkeytetty toimintatapoja. Pelistä saatiin voiton lisäksi mukaan positiivisia onnistumisia ja tietoa pelaajien nykykunnosta. Itse pelaamisessa viimeistelytehokkuuden parantaminen sekä puolustuspelaamista selkeästi auttava järkevä siirtokiekkopelaaminen ja jatkumona tapahtuva painepelaaminen vaativat vielä parempaa oivaltamista ja päättäväisyyttä, Ahokas sanoi.

Kirjoittaja on Nuorten Leijonien joukkueenjohtaja.

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 4267

Trending Articles