”Jääkiekkoilijat ovat tyhjäpäitä, jotka painavat kaukalossa adrenaliinia puhkuen, ilman järkeviä tulevaisuuden suunnitelmia” -tyyppiset kommentit ovat tuttuja monille. Vahva stereotypia, joka ei tänä päivänä pidä juurikaan paikkansa.
Sain mahdollisuuden tehdä pienimuotoisen tutkimuksen vuosi sitten Rauman Lukon C-junnuille. Pyysin vanhempia kertomaan, nimettöminä, poikiensa koulukeskiarvot keväältä 2015. Tulos oli jopa hämmentävän hyvä, 8,54.
Koulun ja jääkiekon yhteensovittaminen vaatii nuorelta paljon työtä, jotta molemmat sujuisivat hyvin. Seuroissa ei varmasti vaadita kaikkia olemaan ”kympin” oppilaita mutta pelaajia pyritään varmasti kasvattamaan siihen, että ihmisenä kehittymisen eteen on myös nähtävä päivittäin vaivaa – niin kotona, koulussa kuin kaukalossakin.
Tavoitteellisessa joukkuetoiminnassa pelaajat oppivat tiimityöskentelyä erilaisten auktoriteettien ja ihmisten kanssa, sitoutumaan yhteisiin sääntöihin, aikatauluihin, tapoihin ja tavoitteisiin sekä oppivat pitkäjänteiseen työntekoon. Nämä taidot näkyvät varmasti positiivisesti myös koulunkäynnissä ja tulevaisuudessa työelämässä.
Useat oikeatkin tutkimukset osoittavat, että urheilevat lapset ja nuoret menestyvät usein myös koulumaailmassa. Erityisesti hyvä kestävyyskunto näyttäisi olevan yhteydessä hyvään koulumenestykseen.
Vähintään tunnin ajan 5–6 päivänä viikossa liikkuvilla lapsilla on keskimäärin paremmat keskiarvot koulussa kuin vähän liikkuvilla. Liikunnan anatomiset ja fysiologiset vaikutukset näyttäisivät ulottuvan kehon lisäksi myös aivoihin.
Fyysinen aktiivisuus näyttäisi vaikuttavan myönteisesti erityisesti tiedolliseen toimintaan, kuten muistiin, tarkkaavaisuuteen sekä tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaitoihin.
Vapaa-ajan urheiluharrastukset näyttävät puolestaan kehittävän lasten ja nuorten itsekuria ja keskittymiskykyä, mikä saattaa jälleen johtaa koulumenestyksen paranemiseen.
Samoilla jäljillä oltiin muutama vuosi sitten myös Montrealin yliopiston tekemässä tutkimuksessa.
Siellä tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka olivat vuosien ajan harrastaneet urheilulajeja organisoidussa seuraympäristössä, olivat selvästi parempia seuraamaan ohjeita ja keskittymään opetukseen koulussa kuin ne lapset, jotka eivät olleet säännöllisesti mukana urheiluseurojen toiminnassa.
Eläköön siis kaikenlainen urheilu!